Kategoria: Uncategorized

  • Pieni minä ja flow-tila

    Kenelle tämä artikkeli on tarkoitettu? Tutkin psykologian “pieni minä”- ilmiötä ja ihmettelen kokonaisuutta, joka on osiansa laajempi.

    Haltioitumisen, lumoutumisen ja kunnioituksen kokemus kohdatessa jotain itseä huomattavasti suurempaa, toisin sanoen “pieni minä”, on todellinen kokemus. Itsensä vertaaminen siihen, että kuuluu johonkin suurempaan kokonaisuuteen, kuten ihmiskuntaan, laittaa myös asioita perspektiiviin. Maailmankaikkeus on kiistatta suurempi kuin “minä”. Musiikin tekeminen tästä lähtökohdasta toimii, koska silloin se palvelee suurempaa kokonaisuutta. Flow-tilan saavuttaminen näin on enemmän kuin mahdollista.

    Kerroin biografia-sivullani “sisäisestä astronautista”. En ole käynyt avaruudessa, mutta tähtitaivaan katseleminen on aina herättänyt kunnioitusta. Tämähän siis vain kertoo siitä, että katson itseäni kuin peilistä, kun katson tummaa tähtitaivasta. Joka tapauksessa äärettömyys, oli se sitten sisälläni tai ulkopuolellani, laittaa asioita perspektiiviin: Kun tuntee itsensä pieneksi ja osaksi jotain suurempaa kuin minä itse, stressi, ahdistus ja arkiset huolet vähintäänkin vähenevät. Tämä herättää nöyryyttä. Ego pienenee ja enää ei ole kyse vain minusta.

    Tässä on valinnan paikka: Antaudunko sille itseäni suuremmalle kokonaisuudelle vai huolehdinko vain omista tarpeistani? Tässä on kyse myös hyvästä mielenterveydestä. Kuka antautuu ja näkee miten asiat ovat todellisuudessa sekä tekee sen kärsivällisesti, alkaa hyviä asioita tapahtua siinä elämässä. Psyykkinen vointi paranee kuin itsestään. Luottamus tähän prosessiin on avain, koska realistisesti ihmiselämä on sotkuista. Aina asiat eivät näytä menevän hyvin, mutta tämä on vain pintaa. Aito rauha on jokaiselle mahdollista riippumatta ihmisestä. Sitä täytyy vain haluta ja ensimmäinen askel on kärsivällisesti antautua tälle itseä suuremmalle kokonaisuudelle oli se sitten maailmankaikkeus eli ääretön avaruus tai jaettu elämän todellisuus.

    Ihmettely, uteliaisuus ja haltioituminen voivat sysätä tähän antautumiseen. Mistä olemme tulossa? Minne olemme menossa? Miksi on jotain sen sijaan, että olisi vain ei mitään eli tyhjyyttä? Mikä puhaltaa elämän tähän kaikkeen? Tässä kohti pysähdy ja vältä lopputuloksia! Pysy uteliaana! Minua henkilökohtaisesti auttaa tällainen ajatus: Aseta tavoitteesi niin korkealle, että et pysty saavuttamaan niitä tässä elämässä. Näin pysyt aina inspiroituneena! Koska, jos tavoite on miljoona euroa, niin sitten kun on saavuttanut miljoona euroa, niin tavoite on saavutettu ja jäljelle jää tyhjä ja huijattu olo. Avain inspiraatioon on asettaa tavoitteet niin sanotusti tähtitaivaaseen asti tai kuten urheilija miettii voittoisan kisan jälkeen miten parantaa omaa tulostaan vielä lisää seuraavassa kisassa. Tähän päättyy tämä lyhyt ihmettelyni ja pohdintani.

    Päivän biisisuositus on: Deadmau5 – Let Go.